Kotiäiti Nina Mikkonen ravisteli väittämällä päivähoitoa Stalinin Neuvostoliiton ja Hitlerin Saksan keksinnöksi. Systeemi tarvitsi "oikein" kasvatettuja lapsia, ja siksi pikkuiset pantiin päiväkoteihin.
Media asettui puolustamaan päivähoitoa. Mikkonen jatkoi ryöppyään ja julisti, että media on aina ostettavissa. Ja nyt se on päivähoidon puolella. Väittämä rupesi riepomaan. Se riepoi ilkeästi. Se oikein sattui. Niinkö meitä toimittajia liikutellaan juoksunarussa mennen tullen?
Päivähoitoon ”syyllisiä” löytyi myös 1960-luvun ay-liikkeestä, rahasta ja poliitikoista. Kaikki ne ajoivat äidit pois kotoaan lastensa luota kuluttamaan. Naisia tarvittiin, että saatiin hyvinvoinnin kasvun rattaat rullaamaan.Mikkosesta ja hänen motiiveistaan viis, mutta niinhän se on. Naiset ovat yhteiskunnassa liikuteltavaa resurssivoimaa.
Kun naisia tarvitaan, nousevat työtätekevien naisten ja päivähoidon arvot. Ei se ole nainen eikä mikään, joka ei yhtaikaa pyöritä sekä perhettään että työtään.
Kun suhdanteet heittävät ympäri, ja miehilläkin alkaa olla ahdasta työelämässä, käännetään kelkkaa. Olisikin hyvä, jos naiset ymmärtäisivät pysyä lieden ääressä. Äitejä ja muita naisia liikutellaan markkinoilla.
Eikä tämä ole ainoastaan suomalainen tai eurooppalainen ilmiö. On yhteiskuntia, joissa naisten tehtävä, aivan yksinkertaisesti ja julkisesti, on synnyttää ja kasvattaa sotilaita sotimaan.
Mikkosen mukaan politiikka ja raha liikuttavat naisia ja media myötäilee. Vaikka tänä päivänä on muotia syyttää mediaa kaikesta mahdollisesta, ei se oikeuta meitä medioissa työskenteleviä piiloutumiseen.
Median, ja mediassa työskentelevien, tehtävä on tarjota palikoita maailmankuvan rakentamiseen. Yksipuolinen tarjoilu on lähinnä irvikuva. Eivät toimittajat maailmaa tee, mutta maailmankuvan rakentamisen aineksi me tarjoamme.
Suurin osa suomalaisista toimittajista on naisia, joiden päälliköistä suurin osa on miehiä. Median kuluttajat ovat sekä miehiä että naisia, nuoria ja vanhoja.
Iällä ja sukupuolella on väliä, kun uutisaiheista ja näkökulmista päätetään.
Lukijalla on oikeus monipuolisiin rakennusaineisiin maailmankuvaansa varten. Monipuolisuuteen pitää avoimesti pyrkiä. Tiedotusvälineissä tarvitaan aitoa sukupuolten tasa-arvoisuutta. Kiintiönaiset ja -miehet eivät riitä. Se on vain hämäystä. Kunnioituksesta kuluttajia kohtaan pitäisi pyrkiä siihen, että ei tarjoilla maailmasta irvikuvaa.
Maailman valtapelissä, jossa naiset kasvattavat suurimman osan ruuasta ja köyhimmät tekevät suurimman osan työstä pienimmillä palkoilla, mediakin on vain pelinappula.
Maailma on miesten ja naisten. Sillä on väliä, kuka välittää tietoa ja kenestä. Naisen ja miehen silmä näkee saman asian ehkä eri tavalla. Se pitää vain tiedostaa. Molemmat ovat välttämättömiä, jos irvikuva halutaan välttää.
Vaikka päivähoitokeskustelu laantuu, olkaamme valppaina. Jos globaali lama syvenee, ruvetaanko naisresursseja liikuttelemaan? Voidaan ajautua väärälle tielle ja päätyä irvikuvamaailmaan.
Mutta onneksi maailmaa voi aina muuttaa. Joka ei siihen usko, on toisten armoilla!
Hia Sjöblom toimii politiikan toimittajana Salon seudun sanomissa.
