Usein kinastellaan siitä, heijastaako uutismaailma todellisuutta vai muokkaako se sitä. Tällaista kinaa oli ilmassa myös keväällä 2007, kun julkistimme Uutismedian vuosiseurannan pilotin tulokset. Totesimme mm., että uutislähetysten ja lehtien etusivujen maailma on kovin miesvaltainen.
Minkä toimittaja sille mahtaa, että tiedonlähteet ja isot asiat ovat miesten käsissä, puuskahti erään valtalehden miespakinoitsija. Maailman esittämiseen pitää saada muutos, hehkutti puolestaan toisen valtalehden naispakinoitsija.
Uutistoimittajan ja tutkijan kokemuksella en voi asettua sille kannalle, että media olisi vain maailmanmenon neutraali seuraaja, jonka eteen uutiset marssivat ja joita se heijastaa. Viestimet tekevät valintoja. Ne poimivat aiheet ja rakentavat jutulle tulokulman. Yksittäisen uutisen tietolähde on se mikä on, mies tai nainen, mutta jutun näkökulman media voi valita. Onko näkökulma tietolähteessä, joka usein auktoriteettina antaa asiassa ratkaisevan lausunnon? Vai valitaanko lähtökohdaksi se taho, jota asia käytännössä koskee?
Media voi myös tiettyyn rajaan asti valita, mitkä asiat ovat uutisen tai etusivun arvoisia. Toki tällöin liikutaan yleisten uutisarvostusten alueella, joka muuttuu hitaasti.
Olisiko aihetta muuttaa uutisarvostuksia? Toimituksissa tätä kenties pohditaan muistakin syistä kuin naisten ja miesten näkyvyyden vuoksi. Kilpailu kuulijoista, lukijoista ja katselijoista on kova, sillä verkkotarjonta kasvaa koko ajan. Jos median tarjonnassa valtaosassa ovat miehet ja naisilla on vain noin kymmenyksen, parhaimmillaan runsaan kolmanneksen osuus, millainen kuva todellisuudesta syntyy? Kuka on tärkeä ja huomionarvoinen uutisen kohde? Lapsia ja nuoriakaan ei juuri näy, vanhoista ihmisistä puhumattakaan. Löytääkö viestimen asiakas tästä tarjonnasta omansa vai vaihtaako toisaalle?
Eräs perimmäinen kysymys kuuluu, kenelle viestejä tehdään? Viimeistään vähentyvät yleisöt ja hupenevat tulot pakottavat median arvioimaan tätä kysymystä uudelleen.
***
Talven hämärähetkenä nappasin lehtipinostani sattumanvaraisesti naistenlehden. Sen kannessa hymyili modernissa juhlalookissa täydellisistä naisista karannut hahmo silkinhohtavine vaatteineen ja ihoineen. Kaulalla paksussa ketjussa riippuva suuri koru toi mieleen urheilijan mitalin. Hymyillen, pää somasti kallellaan hän yläviistosta katsoi lukijaa suoraan silmiin. Ykkösluokkaa, voittaja!
Tässä lehdessä naiset olivat runsaasti esillä. Etusivun otsikot yhtä lukuun ottamatta tarjosivat juttuja naisista. Tuo yksi otsikko antoi lupauksen miehistä, joita kannattaa katsoa ja kuunnella, jopa haistella.
Tässä numerossa myös miehet komistelevat ja poseeraavat seitsemän aukeaman verran. Voi, ladataanko nyt miehillekin ulkonäköpaineita? Ei sentään, ei pelkästään niitä. Lehden miehet eivät ole vain tyylikkäitä ja taitavasti valokuvattua silmänruokaa, vaan heidän muutkin, monenlaiseen lahjakkuuteen perustuvat ansionsa esitellään. He ovat menestyneitä sankareita, sukupuolensa parhaita paloja kansikuvan ykkösluokan naiselle.
Tässä kohtaa muistan taannoin harmitelleeni, että mainosten kuvat lyövät laudalta lehtien juttukuvituksen, mutta enää siitä ei ole pelkoa. Tämän lehden oma kuvitus tihkui glamouria. Kuvien hahmot virheettömyydessään tuovat mieleen muinaiset Olympos-vuoren jumalattaret ja jumalat, jotka on herätetty henkiin nykyajassa. Niin inhimillisiä ja niin täydellisiä.
Aira Saloniemi on helsinkiläinen verkkopäätoimittaja ja mediatutkija, joka on mukana suomalaisen uutismedian vuosiseurantaa käsittelevässä tutkimushankkeessa.
