Pääsivu > ajankoht. > kannanotot

LehdistÖtiedotteet ja kannanotot

20.11.2009 | Suomen UNIFEM tukee Helena Rannan valintaa YK:n uudeksi erityisedustajaksi

 

Suomen UNIFEM tukee Plan Suomen esitystä, jonka mukaan YK:n turvallisuusneuvoston uuteen, naisiin ja lapsiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan vastaiseen erityisedustajan tehtävään nimitettäisiin professori, hammaslääketieteen tohtori Helena Ranta.

Suomen UNIFEM yhtyy Plan Suomen perusteluun, että kyseessä on YK:n tärkeä asiantuntijatehtävä, johon kansainvälisiin koflikteihin, humanitaarisiin kriiseihin ja ihmisoikeusloukkauksiin perehtynyt Helena Ranta soveltuu hyvin. Laajan kansainvälisen kokemuksensa, ihmisoikeustyönsä ja perusteellisen koulutuksensa vuoksi Ranta on tehtävään sopiva henkilö.

Ranta on Suomen UNIFEMin puheenjohtaja. Hän on kaikissa kansainvälisissä tehtävissään toistuvasti korostanut naisten ja tyttöjen asemaa konflikteissa sekä painottanut tasa-arvon merkitystä kestävässä kehityksessä.

Ranta on toiminut useiden kansainvälisten oikeuslääketieteellisten tutkijaryhmien johtajana ja jäsenenä muun muassa Bosnia ja Hertsegovinassa 1996-1997, Kosovossa 1998-2001, Kamerunissa 2002, Irakissa 2004, Kaakkois-Aasian hyökyaalto-onnettomuuden uhrien tutkinnassa ja tunnistamisessa 2005 sekä Tšetšeniassa ja Nepalissa.

Professori Ranta on kansainvälisissä tehtävissään tottunut työskentelemään niin viranomaisten kuin erilaisten järjestöjen, sotilas- ja siviilitoimijoiden kanssa. Näissä usein varsin haasteellisissa tilanteissa Rannalla on ollut hyötyä erinomaisista neuvottelu- ja yhteistyötaidoistaan.

Suomen UNIFEM on YK:n Naistenrahaston UNIFEMin (United Nations Development Fund for Women) kansallinen yhdistys, joka edistää naisten asemaa ja ihmisoikeuksia. Kaikille avoimen kansalaisjärjestön toiminnan kantavana ajatuksena on, ettei köyhyyttä, konflikteja ja yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta saada vähennettyä parantamatta naisten asemaa ja osallistumismahdollisuuksia.

 

21.10.2009 | Suomen UNIFEMin lausunto valtion talousarvioon kehitysyhteistyöstä

LAUSUNTO
16.10.2009

Eduskunta
Valtiovarainvaliokunta
Hallinto- ja turvallisuusjaosto

Valtiovarainvaliokunnan hallinto- ja turvallisuusjaosto
Valtion talousarvio vuodelle 2010 (HE 138/2009 vp)
Kehitysyhteistyö

Suomen UNIFEM ry-Finlands UNIFEM kiittää valtiovarainvaliokunnan hallinto- ja turvallisuusjaostoa mahdollisuudesta antaa järjestön lausunto valtion talousarvion kehitysyhteistyötä koskevaan lukuun.

Suomen UNIFEM arvostaa sitä, että Suomi on pääministeri Vanhasenkin hallitusohjelmassa sitoutunut edistämään YK:n vuosituhattavoitteita ja kehityspolitiikassaan korostaa naisten ja tyttöjen oikeuksia läpileikkaavana teemana. Suomen UNIFEM muistuttaa, ettei köyhyyttä, konflikteja ja yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta saada vähennettyä parantamatta naisten asemaa ja osallistumismahdollisuuksia.

Pelkkä läpileikkaavien teemojen toteaminen kehityspolitiikassa ei riitä, vaan gender- ja tasa-arvokomponenttia kehitysyhteistyössä on systemaattisesti seurattava ja resurssoitava. Suomen UNIFEM pitää myös tärkeänä, että läpileikkaavuuden lisäksi naisten ja tyttöjen oikeuksia tuetaan erityisillä kahdenvälisillä ja kansalaisjärjestöjen tasa-arvohankkeilla, kuten Pekingin toimintaohjelmakin edellyttää.

Suomen UNIFEM toteaa, että huolimatta taloudellisesta tilanteesta määrärahakehitys on kulkemassa oikeaan suuntaan eli kohti Eurooppa-neuvoston 0,51 prosentin tavoitetta vuonna 2010. Kehitys on kuitenkin ollut liian hidasta.

Vuoden 2010 budjettiesityksen viralliseen kehitysyhteistyöhön sisällytetty 39 miljoonaa euroa pakolais- ja turvapaikanhakijamenoihin on poissa varsinaisesta kehitysmaiden köyhyyden vähentämisestä.
Mikäli turvapaikan hakijoiden kuluja raportoidaan nykyistä laajemmin, on vaarana että varsinaisesta kehitysyhteistyöstä vastaavasti vähennetään sama summa. Tällöin se olisi pois kehitysmaiden kaikkein köyhimmiltä. Heitä ovat talous- ja ruokakriisin aikana erityisesti lapset ja naiset”, ulkoasiainministeriön alivaltiosihteeri Ritva Koukku-Ronde toteaa 19.8.2009 ministeriön verkkosivuilla.
Suomen kehitysavun vaikuttavuuden mittaamista erikseen ei esityksessä pidetä tarkoituksenmukaisena. Suomen UNIFEM kuitenkin toivoo, että mahdollisimman kattavassa tavoitteiden toteutumisen seurannassa kiinnitetään huomiota myös toimenpiteiden sukupuolivaikutuksiin. Kehityspolitiikan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden yksi edellytys on molempien sukupuolien tasapuolinen kohtelu toimijoina, tuen kohteina ja saajina.

Suomen UNIFEM toivoo, että valtion tuessa YK-järjestöille huomioidaan perustettavan uuden tasa-arvoyksikön riittävä rahoitus. Suomi on pitkällä naisten osallistumisen historiallaan ja tasa-arvon edelläkävijämaana esimerkkinä muille ja siksi kyseisen uuden toimintayksikön vahva resurssointi alusta lähtien on myös Suomen näkökulmasta tärkeää.

Kannustamme ulkoministeriöä päivittämään oman kehityspolitiikan tasa-arvostrategiansa sekä uusimaan sitoutumisensa tällaiseen strategiaan.

                        Leena Schmidt                          Päivi Mattila
                        Toiminnanjohtaja                     Varapuheenjohtaja

27.2.2009 | Huippuesiintyjät yhdistävät voimansa Afganistanin naisten ja tyttöjen hyväksi

Huhtikuun viimeisenä sunnuntaina 26.4. Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä nähdään ainutlaatuinen Parhaat palat -estradikimara, jossa yli kaksikymmentä eturivin näyttelijää ja tanssijaa esittävät mm. rakastetuimpia musikaalihahmoja, unohtumattomimpia monologeja ja komeimpia koreografioita. Talkoovoimin järjestettävän tapahtuman tuotto ohjataan lyhentämättömänä Suomen
UNIFEMin kautta Afganistanin naisten ja lasten oikeuksien tukemiseen.

Lue Suomen UNIFEMin ja Helsingin Kaupunginteatterin yhteinen lehdistötiedotetapahtumasta.


25.11.2008 | Viisi nuorta palkittiin Suomen UNIFEMin Naiset ja media -kirjoituskilpailussa

Lue koko lehdistötiedote.

15.11.2008 | Professori Helena Ranta jatkaa Suomen UNIFEMin puheenjohtajana

Suomen UNIFEM valitsi syyskokouksessaan 15. marraskuuta viisi uutta hallituksen jäsentä kaudelle 2009–2011. Hallituksen puheenjohtajaksi 2006 noussut professori Helena Ranta valittiin yksimielisesti toiselle kolmivuotiskaudelle.

Uusina jäseninä hallitukseen valittiin kansanedustaja Elisabeth Nauclér Ahvenanmaalta, FM Marja Liisa Toivanen Vantaalta, FM, toiminnanjohtaja Anita Paulig Helsingistä ja eläkeläinen Milja Heinonen Turusta. Varajäseneksi valittiin juristi Anne-Liisa Palmu-Joronen Salosta.

Lue koko lehdistötiedote.
Läs pressmeddelanden på svenska.

12.9.2008 | Presidentti ja hallitus allekirjoittivat UNIFEMin kampanjan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan

UNIFEMin uusi pääjohtaja Inés Alberdi vieraili syyskuussa Suomessa. Vierailun yhteydessä presidentti Tarja Halonen ja koko Suomen hallitus allekirjoittivat UNIFEMin naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen kampanjan ”Say NO to Violence Against Women”. Aiemmin kampanjaan ovat sitoutuneet mm. Islannin, Norjan, Ruotsin ja Tansanian hallitukset. Kampanjan tavoitteena on lisätä tietoisuutta naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja tukea UNIFEMin hallinnoiman YK:n väkivaltarahaston työtä.

Lue koko lehdistötiedote.

8.3.2008 | UNIFEMin viesti Kansainvälisenä naistenpäivänä

Viestin löydät tästä.


7.3.2008 | Järjestöt pyytävät suomalaisten meppien tukea EU:n gender-raportin hyväksymisessä

Euroopan parlamentti on tuottanut raportin naisten asemasta ja oikeuksista EU:n kehitysyhteistyössä, joka sisältää tärkeitä naisten sosiaalisiin ja ihmisoikeuksiin liittyviä suosituksia ja toimenpiteitä. Raportista keskustellaan Europarlamentin täysistunnossa maaliskuussa. Suomen UNIFEM yhdessä muiden suomalaisten kehitystyötä tekevien kansalaisjärjestöjen kanssa on pyytänyt suomalaisten europarlamentaarikoiden tukea raportin hyväksymisessä.

Lue viesti eurokansanedustajille tästä.
Raportin naisten asemasta ja oikeuksista EU:n kehitysyhteistyössä (Gender Equality and Women’s Empowerment in Development Cooperation) on luettavissa tästä.


31.10.2007 | Suomen UNIFEMin ja 1325-verkoston kannanotto "Kohti tasapainoisempaa kriisinhallintaa"

Kannanoton löydät tästä.


24.10.2007 | Suomen UNIFEMin lausunto vuoden 2008 kehitysbudjettiin

Kannanoton löydät tästä.


8.10.2007 | Suomen UNIFEMin kannanotto kehityspoliittiseen ohjelmaan

Kannanoton löydät tästä.


18.6.2007 | Kannanotto: YK-järjestöjen näkemyksiä kehityspoliittiseen ohjelmaan – monenkeskinen kehitysyhteistyö

Kannanoton löydät tästä.


6.3.2007 | Kannanotto: YK:n päätöslauselma 1325 tarvitsee kansallisen toimeenpan0-ohjelman

YK:n turvallisuusneuvoston vuonna 2000 hyväksymä päätöslauselma 1325 vaatii naisten roolin vahvistamista konfliktien ehkäisyssä, ratkaisemisessa ja rauhanprosesseissa.
Periaatepuheissa EU-maat ovat korostaneet asian tärkeyttä. Käytännössä päätöslauselmaan kirjattuja sitoumuksia ei kuitenkaan ole systemaattisesti ryhdytty toteuttamaan. YK:n ja EU:n selvästä vaatimuksesta huolimatta EU:n jäsenmaista vain Ruotsi, Tanska ja Iso-Britannia ovat toistaiseksi laatineet kansallisen toimeenpano-ohjelman. Myös Norjalla on päätöslauselman 1325 kansallinen toimeenpano-ohjelma.

Me allekirjoittaneet järjestöt vaadimme, että Suomen seuraavaan hallitusohjelmaan kirjataan tavoitteeksi päätöslauselmaa 1325 koskevan kansallisen toimeenpano-ohjelman pikainen laatiminen.

Lisäksi esitämme, että maahamme perustetaan ministeriöiden välinen korkean tason työryhmä edistämään ja seuraamaan asian valmistelua. Edellytämme, että tämä työryhmä hyödyntää alan tutkijoiden ja kansalaisjärjestöjen erityisosaamista.
Suomen UNIFEM, Suomen YK-liitto, Amnesty International Suomen Osasto, KATU, Ihmisoikeusliitto ja CMI ovat mukana joulukuussa 2006 perustetussa 1325-verkostossa. Verkosto on käytettävissä asian valmistelussa.

Päivi Mattila
1325-verkoston puheenjohtaja
040 517 8898
paivi.k.mattila@helsinki.fi

Leena Schmidt

Toiminnanjohtaja, Suomen UNIFEM - Finlands

UNIFEM ry

040 7515 322

leena.schmidt@unifem.fi

Suomen YK-liitto
Amnesty International Suomen osasto
Ihmisoikeusliitto
KATU
CMI


27.11.2006 | Suomen UNIFEM tuomitsee jyrkästi naisiin kohdistuvan väkivallan

- Naisiin kohdistuva väkivalta on ehdottomasti yksi yleisemmistä ihmisoikeusloukkauksista, toteaa professori Helena Ranta, Suomen UNIFEMin hallituksen puheenjohtaja. Suomen UNIFEM tuomitsee syyskokouksessaan 25.11.2006 kaiken Suomessa ja muualla maailmassa tapahtuvan väkivallan naisia kohtaan.

Suomen UNIFEM vaatii, että naisiin kohdistuvaan väkivaltaan suhtaudutaan aina rikoksena, eikä ainoastaan ei-toivottuna asiana, joka vain on olemassa ja jota tapahtuu. Yhteiskunnan asenteiden tulee muuttua niin, että väkivaltainen käytös tuomitaan ehdottomasti. Aihe täytyy ottaa entistä selkeämmin esille kouluissa, lukioissa, ammattioppilaitoksissa sekä varusmieskoulutuksessa, muistuttaa Suomen UNIFEMin syyskokous.

- Naisiin kohdistuva väkivalta ei koske ainoastaan yksittäisiä naisia vaan kokonaisia yhteiskuntia. Lisäksi se on vakava uhka vuosituhattavoitteiden toteutumiselle. Suurin ongelma väkivallan vastaisten lakien toimeenpanossa on poliittisen kiinnostuksen ja resurssien puute, sanoo UNIFEMin pääjohtaja, Noeleen Heyzer.

UNIFEMin hallinnoima YK:n väkivaltarahasto myöntää tänä vuonna 3,5 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria hankkeisiin, jotka suuntautuvat naisiin kohdistuvan väkivallan kitkemiseen kehittyvissä maissa. Tämä summa on lähes kaksi kertaa suurempi kuin viime vuonna. Rahasto on toiminut kymmenen vuoden ajan, ja sen tavoitteena on, että jokainen maailman nainen saisi elää elämänsä vailla pelkoa väkivallasta.

Suomen UNIFEMin syyskokous vaatii lisäksi suurempia avustuksia ja resursseja naisiin kohdistuvan väkivallan vastustamiseksi. Etenkin konfliktialueilla sijaitsevat valtiot tarvitsevat tukea naisiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan kitkemiseksi.

Naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen toiminta on ollut Suomen UNIFEMin agendalla järjestön perustamisen alusta asti. Joka vuosi osa keräystuotoista ohjataan UNIFEMin maailmanlaajuisen väkivaltarahaston tukemiseen, minkä lisäksi Suomen UNIFEM pyrkii vaikuttamaan naisten aseman kokonaisvaltaiseen parantamiseen määräajoin valittavan oman kehitysprojektinsa kautta. Vuodesta 2002 lähtien Suomen UNIFEM on tukenut naisten osallistumista Afganistanin jälleenrakentamisessa rahoittamalla naistenkeskuksia, jotka ovat tarjonneet Afganistanin naisille turvallisen paikan kokoontua, kouluttautua ja kehittää itseään.

Lisätietoja:
puheenjohtaja Helena Ranta 0400-706 018
vs. toiminnanjohtaja Eeva Koskinen 0400-709143


27.11.2006 | Suomen UNIFEM vaatii käytännön toimia UNIFEMin aseman vahvistamiseksi

YK:n pääsihteeri Kofi Annanille marraskuussa luovutetussa YK-järjestelmän uudistamisehdotuksessa sukupuolten välinen tasa-arvo tunnustetaan kestävän kehityksen edellytykseksi. Tasa-arvon toteutuminen vaatii voimakkaan naisten aseman YK-organisaation, jolle taataan myös riittävät toimintaedellytykset.

Uudistamisehdotuksessa kolme YK:n alaista organisaatiota, UNIFEM (YK:n naisten kehitysrahasto), OSAGI (Office of the Special Adviser on Gender Issues and Advancement of Women) ja DAW (Division for the Advancement of Women) liitetään yhdeksi organisaatioksi. Tulevan organisaation pääjohtajan asema YK:n hierarkiassa nostetaan nykyistä selvästi korkeammalle alipääsihteeritasolle.

Suomen UNIFEMin Helsingissä 25. marraskuuta kokoontunut syyskokous pitää ehdotuksen linjausta hyvänä, mutta muistuttaa, että uuden organisaation muotoutuminen vaatii vielä laajaa kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä. Toiminnalle on turvattava riittävä rahoitus ja uuden organisaation nimenä tulee säilyttää UNIFEM. Tulevan pääjohtajan valintaprosessin tulee olla transparentti. Kansalaisyhteiskuntaa tulee jatkossakin kuulla organisaation perustamisprosessissa.

- Naisten asioiden eteneminen maailmanlaajuisesti ei ole YK:n nykyisen pääsihteerin tuesta huolimatta helppo asia. UNIFEMin aseman vahvistaminen vaatii meiltä kaikilta kansallisilta toimikunnilta ponnekasta työskentelyä asian etenemiseksi, huomautti Suomen UNIFEMin puheenjohtaja, professori Helena Ranta.

Suomen UNIFEMin syyskokous muistuttaa myös, että Suomen Unifem ry:n taloudellisen aseman vahvistaminen on jäänyt tekemättä. – Suomen UNIFEMin vuotuinen valtiollinen toimintamääräraha on edelleen kestämättömällä tasolla huolimatta siitä, että järjestön tehtävät ovat jatkuvasti kasvaneet ja ovat laajentumassa esimerkiksi uudelle siviilikriisinhallinnan alueelle, professori Ranta jatkaa.

Lisätietoja,
puheenjohtaja Helena Ranta 0400- 706018
vs. toiminnanjohtaja Eeva Koskinen 0400-709143


8.11.2006 | YLE:n naisohjelmien lopettaminen ristiriidassa Pekingin päätösten kanssa

Yleisradion päätös lopettaa radion naisohjelmat on vastoin vuonna 1995 Pekingissä pidetyn YK:n neljännen kansainvälisen naisten konferenssin julistuksen ja toimintaohjelman linjauksia. Näissä Suomenkin hyväksymissä päätöksissä kehotetaan jäsenmaita lisäämään naisten tekemiä ja naisille kohdistettuja ohjelmia, jotta heidän tarpeensa ja huolensa tulevat asianmukaisesti esiin. Suomen UNIFEM pitää huolestuttavana Yleisradion tapaa toimia täysin päinvastoin ja toivoo Yleisradion noudattavan kansainvälisiä sitoumuksia. Suomen UNIFEM pitää tärkeänä, että naiserityiset radio-ohjelmat ovat tuoneet esiin sellaisia kehitysmaiden naisten asemaan ja globaaliin sukupuolten väliseen eriarvoisuuteen liittyviä kysymyksiä, jotka muuten olisivat jäänet medioissa käsittelemättä. Myös monipuolisemman ja stereotypioista poikkeavan naiskuvan välittyminen näissä naisohjelmissa on ollut Suomen UNIFEMin mielestä Pekingin toimintaohjelman toteuttamista parhaimmillaan. Suomen UNIFEM muistuttaa Yleisradiota, että Pekingin toimintaohjelmassa kehotetaan kansalaisjärjestöjä perustamaan mediantarkkailuryhmiä, jotka valvovat ja varmistavat että naisten näkökulmat tiedonvälityksessä käytännössä toteutuvat.


23.8.2006 | Suomen UNIFEM tuomitsee Shirin Ebadin kohtelun Iranissa

Suomen UNIFEM tuomitsee Iranin hallituksen toimet ihmisoikeusaktivisti Shirin Ebadin
toiminnan estämiseksi. UNIFEM on erityisen huolissaan naisten aseman selvästä
heikkenemisestä Iranissa.

Iranin hallitus on sulkenut tunnetun ihmisoikeusaktivistin Shirin Ebadin johtaman ihmisoikeuksia puolustavan keskuksen Defender of Human Rights Centerin (DHRC). Iranin hallitus väittää DHRC:n olevan laiton ja uhkaa pidättää keskuksen työntekijät, mikäli he jatkavat toimintaansa. Ebadin mukaan he aikovat jatkaa työtään normaalisti, sillä hän katsoo hallituksen toimivan laittomasti.

-Keskuksen mielivaltainen sulkeminen ja sen työntekijöiden uhkailu loukkaa sananvapautta ja demokratiaa. Suomen UNIFEM vaatii Iranin hallitusta lopettamaan välittömästi toimensa DHRCn toiminnan estämiseksi ja kunnioittamaan kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia, sanoo Suomen UNIFEMin puheenjohtaja Helena Ranta.

DHRC raportoi Iranissa tapahtuvista ihmisoikeusloukkauksista ja tukee ihmisoikeusloukkausten kohteeksi joutuneita sekä heidän perheitään. Keskus on rekisteröity kansainväliseen ihmisoikeusliittoon (FIDH) ja se on Iranissa tunnettu ja luotettava toimija. Shirin Ebadi on Iranin johtava ihmisoikeusaktivisti sekä lasten ja naisten oikeuksien puolestapuhuja. Hän on ensimmäinen musliminainen, joka on vastaanottanut Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2003. Ebadi on juuri julkaissut muistelmansa, jossa hän kertoo kokemuksistaan eturivin juristina ja aktivistina ennen Iranin vallankumousta sekä Iranin islamilaisen valtion perustamisen jälkeen vuonna 1979. Shirin Ebadi vieraili Suomessa joulukuussa 2004 Suomen UNIFEMin kutsusta.


2.5.2006 | UNIFEM-maayhdistysten kokouksen kannanotto YK-reformiin Helsingissä

The National Committees of UNIFEM, meeting in Helsinki 2-3 May 2006, agree on the need for concerted action to ensure a strong women’s agency at the UN in the context of current UN reform.

We believe that the UN reform process is an opportunity for a stronger role for the UN on development issues, and to achieve the Millennium Development Goals.  Gender equality and the empowerment of women are seen as critical to the achievement of these goals and UNIFEM’s role here is vital. We are concerned that the centrality of gender issues and women’s rights to the development agenda is not being fully acknowledged in the UN reform deliberations.

Although UNIFEM is the smallest fund at the United Nations, its work has been changing the lives of millions of women worldwide. In 2004, the consultative committee of UNIFEM undertook an independent organisational assessment which concluded that UNIFEM was under-resourced, and although it ‘punched well above its weight’, needed to expand to fulfill its mandate. At this historic time, rather than disbanding or merging UNIFEM, as is being discussed, the Governments of the UN should be looking at ways to increase its authority, status and resources. In addressing the UN reform process, the Group of 77, the Caucus of Developing Country Governments at the UN, stated that ‘the mandate of UNIFEM should be strengthened so that it can be even more active in its role of catalysing and mainstreaming gender concerns in the UN system’.

UNIFEM is the women’s fund at the UN advocating for the empowerment of women and gender equality.  What message would it send to the world if the women’s agency was subsumed into another part of the UN? There is a huge job to do to achieve equality for women, when so many do not want, either consciously or subconsciously, to change the status of women, and wish to keep women as second class citizens. Survey after survey have revealed the ‘evaporation’ of gender equality commitments in gender mainstreaming which, although an essential strategy, shows its weakness, and demonstrates the need for a ‘driver’, such as UNIFEM, to keep the issue of gender ‘live’ and to affect real change towards equality.

The outcome document from the 2005 World Summit is firm in its recognition of gender equality and women’s empowerment as key to all development goals. A strong women’s agency, an enhanced UNIFEM, is therefore essential to the future success of the UN.

National Committees of Finland, Germany, Iceland, Italy, USA, Norway, Sweden and UK


22.4.2006 | Naiset mukaan rauhanprosesseihin

Suomen UNIFEMin 25-vuotisjuhlakokous Porissa vaatii Suomen hallitukselta toimia naisten osallistumisen vahvistamiseksi kansainvälisten kriisien ratkaisemisessa ja rauhan
rakentamisessa. Tätä varten tarvitaan selkeä toimintaohjelma, johon ulkoasiain-, puolustus-, sisäasiain- ja oikeusministeriöt sitoutuvat. YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi jo viisi vuotta sitten, lokakuussa 2000, yksimielisesti päätöslauselman 1325 kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden edistämiseksi. Sen mukaan naisten tulee osallistua kaikkeen rauhaa koskevaan päätöksentekoon ja rauhan rakentamiseen. Nykyisellään naisten osallistuminen rauhanprosesseihin toteutuu kuitenkin heikosti. Naisjärjestöt ovat vaatineet naisten osallistumisen varmistamista kansainvälisellä ja paikallisella tasolla esimerkiksi Kosovon, Acehin ja Sudanin neuvotteluissa.

Suomen UNIFEM korostaa, että päätöslauselma 1325 tulee huomioida sekä kriisejä
ratkovien neuvottelujen sisällössä että neuvottelukuntien kokoonpanossa. Vain molempien sukupuolten näkemykset huomioimalla rakentuu kestävän rauhan yhteiskuntia ja taataan naisten ihmisoikeuksien toteutuminen. – Myös Suomen tulee toteuttaa YK:n julkilausumaa. Suomi on tälläkin hetkellä osallisena monen kansainvälisen kriisin jälkiselvittelyssä ja rauhanprosesseissa. Olemme lisäksi aktiivisesti mukana eurooppalaisessa siviilikriisinhallinnan ja rauhanturvatoiminnan koulutuksessa ja toteutuksessa ja päätöslauselma 1325 on otettava vakavasti sielläkin, muistutti UNIFEMin juhlakokouksen juhlapuhuja, maaherra Pirkko Työläjärvi. Suomen hallituksen on lisäksi aktiivisesti tiedotettava kansainvälisille järjestöille pätevistä suomalaisista naisehdokkaista ja silloin kun mahdollista, myös itse nimitettävä naisia kansainvälisiin rauhan- ja jälleenrakennusprosesseihin. – Suomessa on runsaasti päteviä naisia, joilla on paljon annettavaa YK:n kaltaisissa järjestöissä, toteaa UNIFEMin puheenjohtaja, oikeushammaslääkäri Helena Ranta. Suomen tulee myös tukea konfliktialueiden naisedustajien saamista mukaan rauhanprosesseihin. Suomea pidetään maailmalla edelleen yhtenä tasa-arvon edelläkävijämaista. Tätä tulisi Suomen UNIFEMin mukaan hyödyntää myös kansainvälisessä kriisinhallinnassa. – On tärkeää, että Suomen hallitus ja suomalaiset asiantuntijat tukevat ja kannustavat naisten oikeuksien toteutumista sekä konfliktien aikana että niiden jälkeen, Ranta korostaa.

Katso myös aikaisempia tiedotteita: