Maaliskuussa tehtiin UNIFEM-jäsenmatka Acehin maakuntaan Indonesiassa. Matkalla tutustuttiin Acehin UNIFEMin tekemään vuoden 2009 "supervaalivuoteen" tähtäävään naisten poliittisen vaikuttamisen työhön, joka on Suomen UNIFEMin avustuskohteena.

Matkan tarkoitus oli saada ajantasainen kuva Acehin 2.5 vuotta kestäneestä rauhasta, maakunnan naisten asemasta ja UNIFEMin vaikuttamistyöstä sekä tutustua Sumatran kauniiseen luontoon.

Matkalle osallistui 8 unifemilaista, mukaan lukien toiminnanjohtaja Leena Schmidt ja puheenjohtaja emerita Aune Brotherus-Kettunen. Tiivisohjelmainen ja väliin rankkakin matka alkoi Sumatran suurimmasta kaupungista Medanista. Täällä seurueeseen liittyi matkanjärjestäjä Saila Joutsio sekä tulkki/opas Nina Ravier. Ravier toimi tulkkina Aceh Monitoring Missionin (AMM) Kutacanen aluetoimistossa, jossa myös toiminnanjohtaja Leena Schmidt toimi vuonna 2006 rauhantarkkailijana.

Matkan ensimmäinen kohde oli Bukit Lawang -niminen kylä orankien rehabilitaatio-keskuksen ja luonnonpuiston ääressä.
Teimme sademetsävaelluksen paikallisen oppaan johdolla. Pääsimme nokatusten orankiäidin ja sen pienen jälkeläisen kanssa. Emme lainkaan ihmetelleet, että oranki on geeniperimältään ihmistä lähinnä oleva eläin, niin inhimillisiä orankiäidin elkeet olivat. Sademetsän monimuotoisuus muistutti sademetsien suojelun tärkeydestä.

Erikoisen sopeutuvaksi ja harmoniseksi matkan edetessä osoittautunut ryhmä ei hätkähtänyt sitäkään, että Aunen huoneeseen oli vaelluksen aikana ilmestynyt yli puolimetrinen myrkkykäärme.

Bukit Lawangista matka jatkui kohti Acehin maakuntaa. Ensimmäinen etappi oli 14 tunnin bussimatkan päässä Ketambessa, joka on luonnonkaunis kylä Kutacanen tuntumassa. Bussimatka ei totisesti ollut heikkoselkäisille tai heikkohermoisille tarkoitettu - onneksemme totesimme jälkikäteen, ettei joukossamme ollut kumpaisiakaan. Vuoristoinen henkeäsalpaavan kaunis, mutta osin myös henkeäsalpaavan kiemurainen ja heikkokuntoinen tie ei kuitenkaan johtanut muuhun kuin kenties ylimääräisiin sydämenlyönteihin. Paikka paikoin oli parasta yksinkertaisesti sulkea silmät. Tie oli monin paikoin rapautunut jyrkkien rotkojen yllä niin, että tuntui suorastaan ihmeeltä, ettei rotkosta tullut bussin – ja samalla myös matkustajien – viimeinen parkkipaikka.

Kutacanessa meillä oli mahdollisuus tutustua paikallisen naisjärjestö Putri Sepakatin toimintaan, tavata paikallisen jälleenrakennusohjelma BRAn edustaja ja keskustella entisten taistelijoiden kanssa. Oman värinsä tälle etapille toi myös paikallisessa kampaamosalongissa käynti. Ketambessa saimme tutustua myös perinteiseen tanssikulttuuriin. Tanssiryhmiä hyödynnetään tehokkaasti kansanvalistustyössä kun tanssijat välittävät kulloinkin tilanteeseen sopivia iskulauseita - usein rauhaan, yhteiskunnallisiin ja uskonnollisiin kysymyksiin liittyviä.

Blangkejren oli seuraava yöpymispaikka. Siellä kävimme paikallisella torilla ostoksilla ja auringonlaskua ihailemassa alueen entisen bubatin (aluejohtajan) sisaren kodin terassilla. Auringonlasku meni pilvipeiton johdosta ohi mutta sitä komeammin nousi täysikuu. Koska vierailumme osui Muhamedin syntymäpäivälle, talon vieraanvaraisuuteen kuuluivat erilaiset riisikakut ja muut makeat herkut.

Blangkejeren sijaitsi Gayu-maan ylängöllä yli puolen kilometrin korkeudessa ja seuraava paikka, Takengon, jo 2500 metriä merenpinnan yläpuolella. Takengonin alue on tunnettu runsaista hedelmä-, kahvi- ja kaakaoviljelmistään. Se on ollut myös yksi kuumimmista konfliktipesäkkeistä, mistä olimme saaneet muistutuksen pari viikkoa ennen matkaamme. Takengonissa oli viisi entistä taistelijaa surmattu raa'asti ja tapausta pidetään koko rauhanajan vakavimpana tapahtumana. Motiivit ja tekijät eivät olleet tiedossa. Saimme niistä kuulla erilaisia arvailuja matkamme aikana. Joka tapauksessa tapahtuma oli muistutus siitä, että rauha on vielä hauras eikä suinkaan itsestäänselvyys.

Takengonissa tutustuimme paikalliseen kahvijalostamoon, joka tarjosi töitä kymmenille alueen naisille. Papujen lajittelu oli käsityötä jatunnelma lajittelusalissa kotoisa. Vierailumme osui yrityksen koulun ja päiväkodin opettajien ruokatunnin aikaan ja lapset saivat tuolloin olla äitiensä luona tuotantosalissa. Niinpä siinä niin imetettiin lasta papulajittelun ohessa kuin syötettiin isommatkin lapset. Tehokkuusajatteluun tottuneina ihmettelimme, että lajittelu suoritetaan käsin mutta hyvin pian peräännyimme ajatuksissamme kun tajusimme, miten tärkeää tämä työ oli alueen naisille ja perheille ylipäänsä. Iloitsimme myös siitä, että alueella tuotettu kahvi on suureksi osaksi luomukahvia.

Koskettava keskustelu käytiin kahvitehtaan työnjohtajan kanssa. Tämä mies, kuultuaan, että olemme Suomesta, mainitsi nimen Ahtisaari, nyökkäili ja sanoi: "ehkäpä maailman paras mies". Kyllä oli mukava taas kerran olla suomalainen.

Banda Aceh oli matkamme pääkohde. Kaupungissa meitä vastassa oli entinen AMM-tulkki Faisal, joka oli lupautunut kaupunkioppaaksemme. Lyhyen kiertoajelun pääkohde oli arviolta satametrinen merellä liikuteltava dieselvoima-asema, jonka tsunamin voima oli heittänyt kahden kilometrin päähän merestä keskelle asutusta - siltä osin kuin asutusta ylipäänsä oli jäljellä. Nyt alueella oli enimmäkseen tsunamin jälkeen avustusrahoilla rakennettuja pieniä standarditaloja. Käsittämätön oli veden voima ollut. Voimalasta on tarkoitus tehdä tsunamimuistomerkki aikanaan.

Paikallinen UNIFEM järjesti Banda Acehissa 25.-26. maaliskuuta poliittisen vaikuttamisen seminaarin, osana Suomen UNIFEMin tukemaa ohjelmaa. Naisjärjestöjen, viranomaisten ja luottamushenkilöiden edustajia oli kahdeksalta alueelta Acehista, kansanedustajia Jakartasta, entisiä naistaistelijoita ja virkanaisia. Suomen suurlähetystöstä paikalla oli Merja Färm.

Paikalla olleiden noin 70 naisen innostus keskustella yhteiskunnalliseen osallistumiseen liittyvistä haasteista ja mahdollisuuksista oli käsinkosketeltava. Seminaarin ohjelma oli jaettu huolella valittuihin teemoihin, joita käsiteltiin alustuksissa ja niitä seuranneissa keskusteluissa. Suomen delegaatio piti seminaarissa kaksi alustusta. Ensimmäisen, Suomen naisten satavuotista poliittisen osallistumisen historiaa ja tasa-arvokehitystä koskevan alustuksen piti Leena. Toisen, poliittista vaalikampanjointia koskevan puheenvuoron piti Aune, jolla on henkilökohtaistakin kokemusta kunnallispolitiikasta. Lisäksi toiminnanjohtaja osallistui loppupaneeliin. Seminaarinviimeisessä osiossa osallistujat sopivat 19 toimenpiteen listasta, joihin ryhdytään ennenvaaleja. UNIFEM työstää näitä eteenpäin.

Seminaari oli innostava niin suomalaisille kuin paikallisillekin. Monet haasteet ovat vielä paikallisilla siskoilla edessäpäin. Niistä vähäisin ei ole puolueiden suhtautuminen naispuolisiin ehdokkaisiin.Vaalijärjestelmästä johtuen naisehdokkaiden on päästävä puolueiden listoilla hyviin asemiin, muuten 30 prosentin tavoite ei tule onnistumaan. Myös kulttuuriset esteet ja taloudelliset haasteet vaikeuttavat naisten osallistumista. Kaikilta osin uskonnolliset arvot ja kulttuuri eivät tue naisten julkista osallistumista.

Suomen suurlähetystö tuki seminaaria ensimmäisen päivän illalla järjestetyllä teatteriesityksellä. Esityksellä oli jo ollut ensi-ilta Jakartassa, missä se oli saanut hyvän vastaanoton. Kolmen naisen kohtaloista kertovat esitys sai täyden kulttuuritalon salissa olleen yleisön innostuneen vastaanoton. Muutamat kohtaukset olivat ehkä acehilaisittain rohkeahkoja, mutta yleisön reaktioissa ei ainakaan ollut aistittavissa närkästystä.

Seminaaripäivien aikana tarjoutui mahdollisuus tutustua myös eri järjestöjen edustajiin. Keskustelimme mm. LINA ja Flower Aceh -järjestöjen edustajien kanssa. Lisäksi meillä oli erillinen tapaaminen entisten naistaistelijoiden kanssa. Naisten puheissa heijastuivat niin konfliktin aikaiset traumaattiset kokemukset kuin tulevaisuusnäkymien epävarmuus. Mielenkiintoinen oli myös tapaaminen BRAn toimistossa, jossa meidät otti vastaan ohjelman johtaja, entinen GAM-jäsen Nur Djuli. Näissä keskusteluissa hahmottui jälleenrakennusohjelmien tahmea edistyminen ja se, etteivät naiset ole juurikaan olleet ohjelman edunsaajina. Djulin arvion mukaan vain noin 5 prosenttia jälleenrakennusvaroista on kohdistettu naisille. Tavoitteena on kuitenkin kuluvana vuonna nostaa naisten osuutta neljäs- tai viidesosaan. Djuli on ollut virassaan vasta vuoden, joten on ehkä ennenaikaista arvioida, miten hän on onnistumassa työssään. Edeltäjänsä, joita on jo ollut kolme, eivät tehtävässään onnistuneet vaan ohjelman toteutusta on syytetty epäselvyyksista ja hidastelusta. Djuli kertoi että jo yksin BRAn
henkilöstön palkanmaksut ovat viivästelleet.

Djuli arvoi rauhan olevan vielä hyvin hatara. Hän totesi rauhansopimuksen MoU:n toteuttamisen olevan vielä hyvin vaillinaista Jakartan hallinnon kanssa. Kipupisteiksi hän mainitsi mm. taloudelliset kysymykset, paikallislainsäädännön, reintergraatio-ohjelman, satamien ja lentokenttien kehittämisen ja ihmisoikeuskysymykset.
Hän totesi, että mikäli rauhansopimusta ei pystytä toimeenpanemaan molempia osapuolia tyydyttävästi, aseisiin tarttuminen saattaa olla todellinen vaihtoehto.

Keskusteltaessa Acehin luonnonvaroista Djuli edusti kantaa, että uusien luonnonvaraesiintymien hyödyntämisen ei tulisi olla ensisijainen vaihtoehto, vaan Acehin tulevaisuutta olisi rakennettava muunlaisen kaupankäynnin varaan. Ulkomaiset investoinnit ovat tervetulleita ja tärkeitä, minkä takia infrastruktuurin kehittäminen on keskeisessä asemassa. Sähkönjakelua ja maantieverkostoa tulisi hänen mukaansa kehittää. Olisiko luonnonvarojen säilyttämisen takana myös poliittisia intressejä?

Viimeisen vuorokauden matkaseurueemme vietti luonnonkauniilla Sebangin saarella Banda Acehin pohjoispuolella.

Luonnon rikkaus, uskomaton kauneus ja acehilaisten kiintymys alueeseen painottuivat matkan aikana. Lukuisat tapaamiset ja seminaari avasivat ikkunoita rauhanprosessiin ja osapuolten mietteisiin. UNIFEM tekee alueella arvokasta pitkäkestoista vaikuttamistyötä. Suomen UNIFEMia kiitettiin annetusta tuesta ja toivottiin, että nyt meneillä oleva poliittisen vaikuttamisen ohjelma voisi jatkua myös vuoden 2009 vaalien jälkeen.

Teksti: Leena Schmidt
Kuvat: Leena Schmidt ja Pirkko Keskinen