Ilmastonmuutos on aidosti globaalinen ilmiö. Se ei ole vain biologinen vaan ennen kaikkea sosiaalinen ilmiö, jolla on erilaiset vaikutukset maapallon alueisiin riippuen niiden sijainnista, kulttuurista, sosiaalisesta ja taloudellisesta kehityksestä. Naisten toiminta perheiden perustarpeiden turvaamisessa on merkittävä tekijä myös ilmastonmuutoksen vaikutuksia arvioitaessa ja ehkäistessä.
Ilmastonmuutoksen kaksi keskeisiä käsitteitä ovat ihmis- ja asuinyhteisöjen ja ympäristön haavoittuvuus (vulnerability) sekä toisaalta niiden sopeutuminen (adaptability) tuleviin muutoksiin sekä luonnon- ja ihmisen aiheuttamiin riskeihin. Naisten haavoittuvuus selittyy heidän läheisestä yhteydestään perheen perustarpeisiin ja niiden tyydyttämisen ongelmiin kehitysmaissa. Naisten varautuminen ja sopeutuminen ilmastonmuutokseen taas liittyvät naisten suureen merkitykseen ja mahdollisuuksiin toimia ilmastonmuutoksen keskiössä sekä ruuan tuottajina että kuluttajina. Naisilla tulisi olla todellista valtaa päättää ilmastonmuutokseen liittyvistä tärkeistä kysymyksistä kuten väestön kasvusta ja ympäristön kestävästä kehityksestä. Heidän kuuluisi olla päätöksentekijöinä eri organisaatioissa tietämyksensä ja kokemuksensa vuoksi.
Ei vain ilmastonmuutos vaan koko köyhyyden dilemma
Ilmastonmuutos ei ole ainut ja lähin ratkaisua kaipaava ongelma monen naisen elämässä, kun vaakakupissa ovat ilmastonmuutos ja jokapäiväisen ruuan ja veden saanti, lasten terveys, koulutus, asumisen ongelmat ja muut perustarpeiden tyydyttämisen vaikeudet.
Ilmastonmuutos on erittäin monimutkainen vaikutusten verkosto, missä yhdessä keskiössä ovat perheiden ruokahuollosta vastaavat naiset ja toisessa asuinyhteisöjen tarve varautua ilmastonmuutoksen aiheuttamiin ongelmiin jossakin tulevaisuudessa.
Filippiinien naiset sopeutuvat peltometsäviljelijöinä ja puufarmareina
Filippiiniläiset naiset ovat tunnettuja siitä, että heitä on lähtenyt miljoonittain ulkomaille töihin. Jopa korkeakoulutettuja nuoria naisia on muuttanut työn perässä ulkomaille. Maanomistus oli espanjalaisten aikaan pienen yläluokan yksinoikeus, joka jatkui filippiiniläisten suurtilallisten maanomistuksena. Naiset ovat äänestäneet jaloillaan lähtemällä ulkomaille siirtotyöläisiksi, jota hallitukset ovat olleet tukemassa. Naisten panos kansantuotteen kasvattajana onkin merkittävä Filippiineillä. Nykyinen talouskriisi on lisännyt siirtotyöläisten työttömyyttä, jolla on kerrannaisvaikutuksensa myös Filippiiniläisten perheiden elintasoon. Ulkomailta saaduilla rahalähetyksillä on tärkeä merkitys perheiden arjessa.
Metsien kaskeaminen on vanha tapa, ja Filippiineillä riitti metsiä vielä viime vuosisadalla. 1920-luvulla Filippiinit oli yhtä metsäinen kuin Suomi. Laittomat hakkuut ja kaskikulttuuri ovat tuhonneet nopeasti arvokkaat sademetsät niin, että vuosisadan puoleen väliin mennessä merkittäviä sademetsäalueita ei todennäköisesti enää ole, jos nykymeno jatkuu.
Mindanaon saarella puukauppa oli kukoistavaa liiketoimintaa vanhan paperitehtaan (PICOP) aikaan 1950–80 -luvuilla. Uusia metsäaloja alettiin myös istuttaa, mikä uhkasi paikallisten maaoikeuksia, koska viljelijäväestö kärsi samaan aikaan kroonisesta maapulasta (siirtomaa-ajoista lähtien). Naiset ovat sitä vastoin perinteisesti harjoittaneet monipuolista kasvinviljelyä puutarhamaisilla peltotilkuilla perheviljelmillä. Hedelmäpuiden kasvatus muiden ruokakasvien ohella on taannut huomattavan osan ruuasta, jota on täydennetty metsistä saaduilla tuotteilla ja käsitöiden myynnillä sekä kalastuksella ja muilla meren tuotteilla.
Naisten merkitys perheiden ruokahuollon ylläpitäjinä on entisestään kasvanut, kun perheviljelmille tuotiin uusi puunistutusperinne suomalaisen kehitysyhteistyön ansiosta 1970–90 -luvuilla. Pienimuotoinen puiden viljely ja puiden myynti ovat olleet tehokas tapa kasvattaa viljelijöiden vastuuta myös ympäristön tilasta. Se on nostanut perheiden tuloja ja auttanut naisia itsenäistymään. Naisten viljelyosuuskunnat ovat osa naisryhmien monialaista toimintaa. Onnistumisen kokemukset ovat innostaneet kokonaisia kyläyhteisöjä. Samaan aikaan huomiotta on jäänyt kuitenkin naisten tekemän työtaakan kasvu. He ovat kantaneet täyden vastuun uusista puuviljelmistä istutus- ja hoitovaiheessa ja osaksi myös puiden korjuuvaiheessa.
Metsien uhkaava väheneminen sai Filippiinien naisryhmät toimimaan 1980–90 -luvuilla Itä-Mindanaolla. Filippiinien maaseutu ei ole pitkään aikaan elättänyt kaikkia, koska väestö on kasvanut nopeasti Suomen kokoisella pinta-alalla. Suomen avustama kehitysyhteistyö (1970-) on kohdistunut Filippiinien sademetsien tilan parantamiseen uusia metsäalueita (Acacia-lajit) istuttamalla. Samalla on pidetty tärkeänä naisten osallistumista kaikkiin kehitysprojekteihin. Naiset ovat osoittautuneet vastuuntuntoisemmiksi kuin miehet jopa raskaassa metsänhoidossa. Naisten yhteisöllisesti toteutettu työtapa on myös ollut tuloksellista. Heillä on ollut korkea motivaatio lasten ja koko perheen aseman parantamiseen. Peltometsäviljely ja puiden kasvatus ruokakasvien joukossa sekä pelkkien puupeltojen kasvatus ovat tehokkaita eroosion estäjiä maassa, missä esiintyvät monet luonnon ja ihmisen aiheuttamat riskit: maanjäristykset, hirmumyrskyt, tulivuoritoiminta, poliittiset konfliktit ja jopa terrorismi (Länsi-Mindanao).
Suomen metsäteollisuuden kehitysyhteistyönä (FTP, Forestry Training Programme) toteutettu maaseudun naisten kouluttaminen puunviljelijöiksi alkoi Itä-Mindanaolla 1970–80 -luvuilla. Projekti keskittyi naisten osallistumiseen myyntikasviviljelyyn ja tuottavaan puunkasvatukseen. Akasiapuu kasvaa 10 vuodessa korjuukypsäksi. Puiden viljely on taimikon alkuvaiheessa naisten työtä. Taimien istuttaminen, rikkaruohojen kitkeminen ja puiden hoito edellyttävät huolellisuutta ja pitkäjänteistä hoitoa. Naisten työtaakka kasvoi oletetusti samassa mitassa. Tulojen kasvu ja innostus rahan hankintaan takasivat sen, että naiset itsenäistyivät asiantuntijoina, puiden kasvattajina ja kouluttajina. Osa naisista on toiminut myöhemmin asiantuntijoina ja kouluttajina myös muissa kehitysmaissa (Namibia). Siinä auttoivat englannin kielen taito ja jopa katolinen uskonto, mikä teki heistä nopeasti muihin maihin sopeutuvia ”lähettiläitä”.
Filippiinit sijaitsee keskellä trooppista ilmastovyöhykettä, missä trooppiset syklonit ovat yleisiä. Salamatulvat ja mutavyöryt uhkaavat usein kokonaisten kylien olemassaoloa erityisesti paljaaksi hakattujen vuorten juurilla. Mindanaolla eroosiota torjuttiin puiden istutuksilla. Aiemmin hakatut rinteet olivat vaarallisten salamatulvien reittejä eroosioherkillä alueilla. Vanhat sademetsät menetetään aina hakkuiden yhteydessä. Niiden uusiminen on mahdollista vain osittain. Vaikka sademetsien kerroksellisuus ja monilajisuus eivät koskaan uusiinnu sanan varsinaisessa mielessä (ovat syntyneet toisenlaisen ilmastotyypin maailmankaudella), istutusmetsien kehitys muistuttaa ajan oloon hämmästyttävässä määrin luonnonmetsää.
Naisten toiminta on esimerkki tiedosta, tiedostamisesta, osallistumisen merkityksestä ja mahdollisuuksista sopeutua nopeasti tuleviin ympäristönmuutoksiin, joita edustavat lisääntyvät luonnonriskit ja kasvavan väestön ruuankulutuksen tyydyttäminen. Peltometsäviljelyllä ja puiden istutuksella on mahdollista tehdä ruuantuotannosta kestävää varautumalla samalla ilmastonmuutoksen tuomiin riskeihin ja olosuhteiden muutoksiin. Viime kädessä kysymys on asenteista ja ekologisten vaihtoehtojen mahdollisuudesta. Peltometsäviljely antaa mahdollisuuksia perheviljelmille sopeutua ilmastonmuutokseen. Näillä toimilla perheviljelmien omavaraisuusaste kasvaa, ja perheiden ruokahuollosta tulee aiempaa kestävämpi. Naisten työtaakan kasvu on kuitenkin ongelma puuviljelmillä, erityisesti niiden taimikkovaiheessa.
Kokemusteni mukaan naisryhmät ovat kaikkialla voimavara, joka tarvitsee ja ansaitsee tukea. Naisten motivaatiosta ja osaamisesta ympäristön hoitajina kertoo Filippiinien esimerkki, joka on hyvä muistutus siitä, miten naiset sopeuttavat toimintansa peltometsäviljelmillä ja jopa sademetsiä uusintamalla.
Kirjoittaja toimii yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston maantieteen laitoksella erikoisalanaan kehitysmaantiede. Hänen tutkimuksensa kehitysmaiden naisten elämismaailmasta ja selviytymisen strategioista liittyvät lähinnä Filippiineihin, Vietnamiin, Keniaan, Senegaliin, Etelä-Afrikkaan (townshipit), Boliviaan ja Guatemalaan (vuoristointiaanit), joissa naisten rooli perheiden ruokahuollon turvaajana on huomattava.
