Vaikka kehitysmaissa ruoantuotanto ja polttopuiden keruu on pääosin naisten tehtävä, ilmastonmuutoksen torjuminen ja siihen sopeutuminen ei saa olla yksin heidän vastuullaan. Meidän on syytä myös miettiä kuinka paljon ilmastotekoja on oikeudenmukaista vaatia kaikkein köyhimmiltä.

Kehitysmaiden hyvinvointia ja ihmisoikeuksien toteutumista eivät riivaa vain korruptio ja johtajien rajaton ahneus vaan myös ilmastouhat. Vaikka kasvihuonepäästöt ja niiden vähentäminen onkin ensisijaisesti teollisuusmaiden huolenaihe, kehitysmaat eivät selvinne sen helpommalla, vaan vaikutukset saattavat olla mitä tuhoisimmat köyhimmissä maissa. Ilmastonmuutos vaikeuttaa etenkin naisten arkea, sillä heidän vastuullaan on niin ruoantuotannosta kuin polttopuiden keruustakin huolehtiminen.

Kuten aiemmin puhuttaessa paikallistason terveydenhuollon ja terveysneuvonnan osallistavasta kehittämisestä, nytkin on korostettu naisten roolia ilmastonmuutoksen ehkäisyssä. Heitä halutaan poliittiseen ja taloudelliseen päätöksentekoon mukaan, ja ruohonjuuritasolla – erityisesti kehitysmaissa – naiset halutaan muuttamaan toimintatapoja. Koska naiset ovat vastuussa polttopuista, naisten oletetaan ymmärtävän miten tärkeää on metsien uusiutuminen ja se, että puun sijasta pitäisi pyrkiä toisenlaisten energialähteiden kuten vaikkapa aurinkokeittimien käyttöön.

Ympäristön suojelu voi vaarantaa kehitysmaiden ihmisten hyvinvoinnin

Ideana kuulostaa hyvältä, mutta kuinka realistisesta ajatuksesta on kyse? Brittiläinen naisten manifesti vuodelta 2007 esittää tavoitteenaan hallituksen rahoituksen kohdentamisen seuraaviin tarpeisiin: “riittävä ruoka, vesi ja puhdas uusiutuva energia, polttoaine keittämiseen […] turva ilmaston aiheuttamia tulvia, nälänhätää, kuivuutta ja konflikteja vastaan…” Kuulostaa hyvältä, kauniilta ja oikeudenmukaiselta, mutta kuinka hyvin edes nyt nämä ihanteet toteutuvat vaikkapa Afrikassa?  Jos ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi tarvittavat toimet eivät näytä mielekkäiltä tai tuntuvat vaarantavan oman hengissä pysymisen, miten motivoida ihmisiä energian ja ympäristön säästöön?

Ympäristön suojelu ja ihmisten hyvinvointi ovat jo aiemminkin joutuneet vastakkain ainakin Afrikassa. Innokkaat (ja varmasti vilpittömät) luonnonsuojelijat ovat pyrkineet estämään naisia hakkaamasta uhanalaista puustoa polttopuuksi. Mutta kuinka moni nainen on valmis suojelemaan puita, tietäen, ettei polttopuuta muualtakaan löydy ja ilman sitä puuropata jää keittämättä? Miten heikolla ravinnolla elävät olisivat motivoituneita olemaan tappamatta eläinlajeja, joita ovat aina ravinnoksi tappaneet, kun samalla he tietävät että runsasta korvausta vastaan turisteille kyllä löytyy kaatolupia? Voiko oikeudenmukaisuuden ja tasapuolisuuden nimissä todella vaatia haavoittuvimmassa asemassa olevilta uhrauksia ympäristön ja tulevaisuuden nimissä?

On muistettava, että länsimaisten naisten on helpompi ajatella tulevien sukupolvien hyvää kuin kehitysmaiden naisten, jotka joutuvat alistumaan lastensa menettämiseen jo varhaisella iällä.

Kuinka paljon ilmastotekoja voimme vaatia kaikkein köyhimmiltä?

Oikeudenmukaisuuden nimissä meidän ei tulisi vaatia keneltäkään enempää kuin on kohtuudella siedettävissä. Ja vaikka onkin muodikasta olla huolissaan ilmastonmuutoksesta ja lupailla elämäntapojen muutoksia kasvotusten haastateltaessa, teollisuusmaiden niin naisten kuin miestenkin tulisi muistaa, että vaikeissa oloissa eläviltä ihmisiltä, jotka ovat nähneet yltäkylläisyyttä vain kylän yhteisestä televisiosta, on vaikeaa (jopa epäeettistä) mennä vaatimaan uhrauksia.

Ja kun hyvin tiedämme, että kaikenlaisista avustusrahoista ja -tarvikkeista vain murto-osa ajautuu kaikkein köyhimpiin kyliin, vaatimustemme ei pitäisi olla epärealistisia. Mitä syytä on olettaa, että aurinkopaneelit ja -keittimet päätyisivät naisten arkiseen käyttöön kun esimerkiksi koulukirjatkin voivat päätyä  johtajaopettajan myyminä markkinoille?

Eriarvoisessa yhteiskunnassa vastuu ilmastonmuutoksesta voi kaatua naisten niskaan

Naisten osallistaminen on ajatuksena kaunis ja ylevä, mutta käytännön ongelmien lisäksi sen avulla voidaan tahallisesti tai tahattomasti syyllistää naisia. Jos huomio kohdistetaan ensisijaisesti ruohonjuuritasolle, naisten keräämiin polttopuihin, naisten viljelemiin palstoihin, potentiaaliset puu-, maa- ja vesiongelmat aletaan helposti nähdä naisten aiheuttamina.

Aivan kuten on helppo syyllistää naisia kaikesta muustakin, mistä he ovat vastuussa mutta mihin he eivät voi aidosti vaikuttaa.

Kehitysmaiden tasapuoliseen kehitykseen ja yksilöiden kohteluun on vaikea vaikuttaa, mutta kun siihen pyritään, ei tule vain idealistisesti korostaa naisten aseman ja tehtävien merkitystä vaan muistaa kuinka monet ongelmat nousevat miesten alistavasta kohtelusta. Vastuu viljelystä ja ilmastonmuutoksesta jää naisten harteille, jos eletään perinteisessä yhteisössä, jossa kuokkiminen on miesten mielestä heidän arvolleen sopimatonta – kuten polttopuiden ja veden hakukin.

Mitä epätasa-arvoisempi kulttuuri on, sitä kovemmalle naiset joutuvat. Jos naisten vastuulle sälytetään vielä huoli ilmastonmuutoksesta, oikeudenmukaisuutta ja tasapuolisuutta on lähdetty etsimään väärästä suunnasta.

Kirjoittaja toimii dosenttina käytännöllisen filosofian laitoksella Helsingin yliopistossa.Heta.Gylling[at]Helsinki.Fi