![]() |
|||||||||||||
|
|||||||||||||
|
Kansainvälinen seminaari 19.11.2009Women and Climate Change – global perspectives Suomen UNIFEMin kansainvälisessä seminaarissa pohdittiin ilmastonmuutoksen sukupuolivaikutuksia. Ilmastonmuutos on sukupuolikysymys, korosti seminaarin ensimmäisen puheenvuoron käyttänyt kansanedustaja, valtioneuvoston ilmastopoliittinen asiantuntija Oras Tynkkynen. Itsensä miespuoliseksi feministiksi määritellyt Tynkkynen vakuutti, että myös hallitus on tunnustanut asian. "Suomen hallitus on ollut pitkään aktiivinen gender-näkökulman esiintuomisessa ja yrittää saada myös muita maita mukaan", Tynkkynen sanoi. Sukupuolinäkökulmassa on kysymys ihmishengistä Maailman luonnonsuojeluliitto IUCN:n gender-asiantuntija, costaricalainen Lorena Aguilar muistutti, että ilmastonmuutoksen vaikutukset eivät ole kaikille samoja. Hän nosti esimerkiksi luonnonmullistukset ja eri väestöryhmien mahdollisuuden selvitä niistä. Bangladeshin syklonin yli sadastatuhannesta kuolonuhrista jopa 90 prosenttia oli naisia. Monet jäivät hirmumyrskyn iskiessä sisälle asuntoihinsa, koska heillä ei ollut lupaa poistua kotoa ilman miestä. "Jos unohdamme sukupuolinäkökulman ilmastokeskustelussa, me kaikki olemme vastuussa tuhansista kuolemista", Aguilar sanoi. Hän kuitenkin varoitti seminaariosallistujia näkemästä naisia vain uhreina. "Naiset ovat myös aktiivisia muutoksen toteuttajia. Ruokaturvakysymyksissä naiset tuntevat perinteisesti käytetyt selviytymisstrategiat." Pienviljelijät muutosvoimana Aguilarin näkemykset saivat tukea intialaiselta Asha Kachrulta. Kachrun mukaan tehotuotanto on miehinen arvo, jota meille tyrkytetään. Kuka maksaa ilmastolaskun? Seminaariin suoraan Brysselistä rientänyt europarlamentaarikko Satu Hassi määritteli Euroopan unionin yhdeksi parhaimmista ilmastotoimijoista, mutta tarpeeksi hyvä se ei vielä ole. Teollisuusmaat eivät myöskään ole Hassin mukaan ainoita edelläkävijöitä, vaan esimerkiksi Kiinassa kehitetään voimakkaasti aurinko- ja tuulivoiman käyttöä. "Rikkaat maat tuottavat päästöt, köyhät kärsivät", kiteytti Lorena Aguilar Hassin puhetta kommentoidessaan.
Seminaarin tervetulokirje ja ohjelma löytyvät tästä. Petteri Taalaksen esitys. Lorena Aguilarin esitys. Satu Hassin esitys. |
||||||||||||